torstai 23. helmikuuta 2012

Oman ajan päivä

Tänään meidän laumassa vietettiin oman ajan päivää. Se tarkoitti käytännössä sitä, että lahjoitin molemmille koirille jakamattoman huomioni toviksi. Ensin käytiin Mustissa ja Mirrissä ostoksilla ja samalla moikkaamassa Mariannea. Olen niin vähän vienyt tyttöjä erikseen mihinkään sen jälkeen, kun laumani kasvoi uudella tulokkaalla, että päätin nyt olevan sen aika. Kävin ensin Lunan kanssa liikkeessä haistelemassa paikkoja ja ostelemassa mm. kuivattuja jäniksen korvia ja jäisiä broilerin siipiä. Luna oli ensin oudoksesta hieman hämillään, kun ei ollutkaan "isosiskoa" mukana, mutta nopeasti pikkuneiti tottui olemaan yksinäinen valloittaja. Reippaasti mentiin sisään jopa liukuovista, joita ei yleensä metsälenkeillä vastaan tule. Tämän jälkeen kävin tekemässä autolla vaihdon, ja otin Helmin mukaan. Helmi menikin jo vanhalla rutiinilla liikkeeseen ja kävi ulvomassa Mariannelle ja nuuskuttamassa luiden perässä. Kotiin päästyämme päätin jatkaa oman ajan päivää vielä yksityislenkeillä. Vein molemmat koirulit erikseen kävelylle, ja olihan se mukavaa vaihtelua itsellenikin. Sitä keskittyi ihan eri lailla tyttöihin, kun oli vain toinen mukana. Ja huomasi, että Helmi ja Lunakin nauttivat siitä, että saivat välillä jakamattoman huomioni. =) Tästä täytyy tehdä kyllä ihan tapa. Nyt ollaankin sitten kotiuduttu kävelyiltä, ja nuuskuneidit pääsivät nauttimaan aamupäivällä ostetuista naudanluista. Nam ja rouskis!

1 kommentti:

  1. Voi ku helluusta :) Viltsu täälä saa nauttia spesiaalihuomiosta koko ajan. Sillä on vuorostaan kaksi lenkittäjää...ja leikittäjää ja huomioijaa. sillä taitaa olla kissanpäivät.

    VastaaPoista